Aika usein ihmiset sanovat, etteivät muista mitään lapsuudestaan, eivät osaa kertoa, millaista aikaa se on ollut ja miten lapsuus olisi itseen vaikuttanut. Voihan joskus tilanne olla päinvastainenkin: vanhoissa muistoissa voi joutua elämään koko ajan ilman mahdollisuutta jättää menneisyyttä taakseen. Parhaimmillaan muistaminen tai muistamisen tunnistaminen antaa mahdollisuuden oppia uutta, muuttaa toimintaa, suuntaa tai suhtautumista. Muistaminen ja muistamisen tiedostaminen laajentaa mahdollisuuttamme ymmärtää itseämme, toisia ja elämän luonnetta.
Muistamisen kokemuksen tiedostamista olisi kuitenkin syytä laajentaa. Muistaminen on paljon muutakin kuin muisteleminen. Oikeastaan olemisemme tavat, reaktiomme ja käyttäytymisemme ilmentävät hyvin pitkälti muistamistamme. Orientoudumme kohti maailmaa ja toisia kokemustemme ja tottumustemme pohjalta. Puhun tässä nyt erityisesti tunneperäistä itsessä olemista ja toisten kanssa vuorovaikuttamista. Se, miten asumme kehossamme, millaisena koemme itsemme, mitä voimme aistia, millaisia reaktioita ja tuntemuksia meissä herää - voi olla muistamista. Se, millaisia tunteita meissä aktivoituu, kun olemme yksin tai toisten kanssa, voi olla muistamista, jonkin vanhan, tottumusten, oletusten, tulkintojen, suojautumistapojen tai selviytymiskeinojen toistumista. Ikään kuin demonstroisimme koko ajan itsellemme, toisillemme ja maailmalle, "katso, näin olen tottunut kokemaan tämän tapaisissa tilanteissa". Tätä tapahtuu myönteisiksi ja kielteisiksi kokemissamme tilanteissa eli kun aktivoituu selkeää mielihyvää tai mielipahaa.
Jos elämän varrella kehittyy taitavaksi ihmettelemään itseään, tyyliin "onpa mielenkiintoista, mitähän tämä on" tai "mitähän nyt on tapahtumassa, mihin tämä mahtaa liittyä", voi sanoa, että ihmisellä on mentalisaatiokykyä. On mielen avaruutta ja tajua, ettei kaikki kokemamme välttämättä liity tässä ja nyt tilanteeseen. Voi olla, että jokin tuttu elementti, joskus täysin huomaamaton ja sinänsä neutraali, laukaisee päälle kokemusmuiston menneisyydestä. Tuntuu ihan samalta kuin siellä silloin. Jos tätä voi tarkastella uteliaasti, saattaa oppia uutta itsestään.
Jos taas on hanakasti sitä mieltä, että kaikki liittyy tässä ja nyt tilanteeseen, voi käydä niin, että tulkitsee itseään ja muita sitkeiden vanhojen toistuvien mallien pohjalta - eikä opi mitään kokemuksistaan. Osa saattaa olla sillä tavoin askeleen edellä, että tajuaa kyllä toistavansa hankalia reaktiotapoja ja tunnekokemuksia, mutta on kyvytön käyttämään tietoa itsensä auttamiseen ja uuden opettelemiseen. Tunteet voivat silloin olla joskus niin voimakkaita, että ne kaappaavat mukaansa ennen kuin ehtii arvioimaan tilannetta suhteellisuutta käyttäen. Ikään kuin informaatiokanava ei pysyisi taajuudella tai tulisi oikosulku aina, kun tunteen voima aktivoi kehon ja mielen. Toistamme kehollisten reaktioiden ja mielikuvien tasolla paljon tällaisia osittain tiedostamattomia muistoja. Muisto tarkoittaa sitä, että se on jo tapahtunut. Se ei tapahdu nyt, vaikka voi tuntua siltä.
Kun voimakas tunne aktivoituu, voi olla hyvä, hidastaa itseään ja reagoimistaan. Muutoin on vaarassa tehdä virheellisiä tulkintoja ja päätelmiä, jotka alkavat automaattiohjata käytöstä. Vaaralla en tarkoita sitä, että on todellisuudessa uhkatilanteessa. Useimmiten tunteet eivät ole vaaran merkki tai ollenkaan vaarallisia. Ne voivat toki siitä tuntua. Tunteet ovat informaatiota, tosin varsin jäsentymätöntä tietoa. Aina ei saa selvää, kertooko tunne menneisyydestä vai nykyisyydestä. Joskus kokemus on kuin saisi pullopostia menneisyydestä: viesti on ehtinyt haalistua ja tuntuu epäselvältä.
Se mikä auttaisi havainnoimaan, ihmettelemään ja oppimaan, on kyky rauhoittaa itseään myötätuntoisesti. Hengitellä ja ottaa aikalisän. Aina se ei käy käden käänteessä. Joskus se voi viedä minuutteja, tunteja, päiviä ja viikkojakin, kunnes palautuu nahkoihinsa ja tasapainoon, ja tajuaa, että vanhat muistot uhkasivat taas vääristää kokemusta tässä ja nyt. Paha puoli tuossa on se, että saattaa syntyä sotkua ihmissuhteisiin, draamoja ja konflikteja. Hyvä puoli niissäkin on se, että useimmiten sotkuja voi yrittää selvittää puhumalla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti